...pätkä kuparilankaa. Osui käteni mustiin muovihelmiin. Kieputin kuparista kiehkuran ja kiinnittin helmen jatkoksi. Ensimmäiset valmistamani korvakorut saivat muotonsa.
Ikää oli kaikki kaksitoista. Silloisen kotikaupunkini Riadin kansainvälisen koulun kulttuurien sekamelskassa kädentaidot ja erilaisuus huomattiin ja huomioitiin. Ylpeyden ja kiusaantuneisuuden ristiriitaisissa tunnelmissa esittelin erään opettajan pyynnöstä oppitunnin aluksi uusimmat tekemäni korut. Päivittäin. Ikkuna korujen maailmaan aukesi.
Ikkunaa raotin jo aiemmin. Pikkutyttönä maailman jännittävin paikka oli vaarin kellosepänliikkeen takahuone. Siellä heräsi alati kasvava kiinnostukseni työkaluja, laitteita ja kaikenlaisia vempaimia kohtaan. Puhumattakaan kelloista ja koruista.
Sain joskus palvella asiakkaita liikkeen puolella. Tärkeänä, nenänpää lasitiskille juuri ja juuri ylettyvänä kyselin, että minkähän värisiä rannekkeita rouva oli vailla. Tästä voi jo päätellä, että elimme toista aikaa. Aikaa jolloin aika katsottiin ranteesta, kellosta.
Silloin en aavistanut, että opiskelisin paaaaljon paljon myöhemmin alan erikoismyyjäksi.
Nyt, monen mutkan, matkan kautta ja muutaman uuden elämän synnyttämisen jälkeen olen päässyt tilanteeseen, jossa valmistan koruja työkseni. Onnekseni olen myös päässyt opiskelemaan koruihin erottamattomasti liittyvää aihetta, gemmologiaa.
Näistä aiheista, koruista ja korumateriaaleista tulen kirjoittamaan aika ajoin tänne omia huomioitani - korujen sielunelämää.
1 kommentti:
Siis niin kuin joskus taanoin sinulle sanoin, ei gemmologia ehkä tällaiselle tavikselle (joka siis ei osaa luetella jalokivistä kuin suurin piirtein dimangin, eikä sitä erottaisi lasinsirusta...) ole mikään maailman mielenkiintoisin aihe :) mutta tuolla verbaalisella lahjakkuudella blogisi on erityisen loistavaa luettavaa!!!
Lähetä kommentti