Helmiä...

...sioille

Helmet ovat taas muotia. Ja se on mukavaa. Siitä onkin aikaa kun helmet olivat viimeksi 'katu-uskottavia'. Mielikuva helminauhasta uuden mantereen edesmenneen presidentin puolison kaulalla oli mieleenpainuva. Ehkä helmet yhdistettiin vielä hetki sitten erottamattomasti ryppyiseen kaulaan ja teekutsuihin. Ei enää. Nyt helmiä yhdistetään muihin korumateriaaleihin ja niistä tehtyjä moderneja koruja käyttävät kaikenikäiset kansalaiset.

Ero tämän päivän helmillä ja menneiden aikojen filmitähtien helmillä on, noh, rahallisessa arvossa päätä huimaava. Syy siihen on helmien alkuperä. Ennen kuin helmien viljelyn taito levisi kiinasta ja japanista yleiseen tietoon, olivat kaikki helmet aitoja. Kaikessa rauhassa merenpohjassa kasvaneita, onnekkaan sukeltajan sieltä noukkimia. Näitä aitoja helmiä on kaupan enää vain todella harvoin. Nyt puhutaan neulasta heinäsuovassa. Jos myyjä kauppaa aitoja helmiä ystävälliseen hintaan, kannattaa vaihtaa kauppaa. Paitsi jos lompakko on mallia pullea.

Suurin osa normaali ihmisen ostettavissa olevista helmistä on viljeltyjä makeanveden helmiä. Niitä löytyy joka lähtöön. Joka koossa, muodossa ja värissä. Helmet ovat pienen simpukan manipuloinnin jälkeen kasvaneet vedessä hetken valvotuissa olosuhteissa, kunnes ne otetaan pois ja niitä käsitellään taas hieman lisää värin aikaansaamiseksi.
Kaikesta ihmisen käden jäljestä huolimatta, ovat viljellyt makeanveden helmet varsin kauniita sekä käyttökelpoisia moneen menoon ja monelle lompakolle.

On myös viljeltyjä merivesihelmiä. Esimerkiksi äärettömän kauniita pieniä pyöreitä Akoya-helmiä. Etelämeren helmet tai Tahitin helmet ovat kaikille tuttuja termejä. Aku Ankan lukijat ehkä muistavat lukeneensa paikasta nimeltä Bora-Bora. Bora-Boran laguunissa, vuonna 1961 aloiteltiin Tahitin helmien viljely. Tahitin helmi on se nimenomainen Roope Ankan himoitsema metallinharmaa, läpimitaltaan jopa parisenttinen helmi. Hinnat kulkevat jotakuinkin niin, että yksi etelämeren helmi maksaa suurinpiirtein saman verran kuin yksi kokonainen Akoya-helminauha. Tämä 'suurinpiirtein' voi olla esimerkiksi tuhat euroa. Huutokaupassa on mm. etelämeren helminauha myyty yli kahdellasadalla miljoonalla eurolla!

Tietoa aidon ja viljellyn helmen erosta ja helmien jäljitelmistä on liian vähän. Jostain syystä koru-alalla velloo edelleen lukematon määrä vanhoja myyttejä joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kuinka moni on kuullut, että timantin erottaa jäljitelmistään laittamalla sen vasaran alle? Timantilla on lohkosuuntia joissa se maailman kovimpana materiaalina kuitenkin saattaa testissä hajota. En ottaisi sitä riskiä. Kuinka moni uskoo, että Mallorcan helmet ovat luonnon tuottamia? No, onhan ihminenkin osa luontoa ja näin ajateltuna muovipussikin on luonnontuote. Sillä nämä helmet valmistetaan kokonaan ihmisen toimesta. Ne rakentuvat lasista, kalansuomuesanssista ja lakasta. Lisäksi niitä säteilytetään ultraviolettivalolla. Ei ehkä myyvimpiä argumentteja koruille. Sen vuoksi niille on keksitty kaunis kaupallinen, myyvä nimi.

Poikkeus vahvistaa säännön. Myytti joka PITÄÄ paikkansa on se, että helmen erottaa sen jäljitelmistä niinkutsutulla hammastestillä. Viljelty tai aito helmi tuntuu hammaskiillettä vasten karhealta, kuin hienojakoinen hiekkapaperi. Se johtuu helmen koostumuksesta. Helmi rakentuu samalla tavalla kuin pärekatto, rakennusaineena pienet aragoniittikiteet limittäin toistensa päällä. Helmien jäljitelmät taas tuntuvat sileiltä hampaita vasten koska ne usein ovat muovia tai lasia.

Jokaisella korunkuluttajalla on nykyään mahdollisuus ostaa viljeltyjä makeanveden helmiä ja niistä tehtyjä koruja itselleen. Joillakin harvoilla on mahdollisuus tuntea ihollaan Tahitin helmiä. Jollakulla rakkaimmat ja kauneimmat helmet ovat ne Mallorcan helmet. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja kaikkien helmien hohtaa. Kunhan ketään ei huijata ostamaan viljeltyjä helmiä aitoina helminä eikä helmijäljitelmiä aitoina tai viljeltyinä helminä.

Makuasioista...

...voi aina kiistellä!

Korut tuovat kantajansa persoonan esiin. Joidenkin ihmisten korujen käytön seuraaminen voi suorastaan hengästyttää. Varsinkin silloin kun korut ovat kertakaikkiaan loistavasti asuun valittuja, ylväästi kannettuja ja kantajansa persoonaa erinomaisesti heijastavia.
Toisinaan korujen viesti jää hämärän peittoon. Taannoin erään laulukilpailun naistuomari kantoi yllään kaulakorua kokoa metri kertaa kaksi. Tulkintani tapahtuneeseen; aamuinen kiire - kahvit rinnuksille - ei aikaa puseronvaihtoon - äkkiä jotain peittävää!

Osalle ihmisistä korujen käyttö on sitä että aamulla heitetään puolihuolimattomasti päälle mitä kouraan osuu. Toiset valitsevat koristuksensa silmien värin, kenkien koron ja taivaan sinen mukaan. Osa kapinoi kantaen pääkallokoruja. Toiset kapinoivat käyttäen samoja koruja vuodesta toiseen korostaen näin riippumattomuuttaan muotivirtauksista.

Yleisesti ottaen korut ovat kuitenkin kantajilleen arvokkaita. Tämä arvo ei aina ole yhteneväinen korujen varsinaisen rahallisen arvon kanssa. Vakuutusyhtiö ei ikävä kyllä kartoita millään lailla sitä rakkauden määrää jolla esikoispoika on äidilleen villalangasta ja pullonkorkista valmistanut kaulakorun. Ja arvokkainkin koru voi olla tunnearvoltaan vähäpätöinen tai joskus jopa vastenmielinen, jos ajatellaan vaikka pieleen menneen avioliiton sinettejä.

Onneksi kaikki varkaat eivät aina ole korujen varsinaisesta rahallisesta arvosta perillä. Erään ystäväni kotiin murtauduttiin. Hänen korulippaassaan oli kahta sorttia koruja. Kattava kokoelma vanhoja Kalevala-koruja sekä lajitelma jäljitelmäkoruja. Niinhän ne kiiltävät rihkamat kävivät kaupaksi ja arvokorut lepäävät edelleen laatikossaan. Ehkäpä varkaana olikin varis! Varis joka nyt omistaa myös matkapuhelimen ja taulutelevision...

Nykyään jalokiviä valmistetaan hyvin paljon synteettisesti. Viimeinen villitys on teettää kuolleen omaisen tuhkasta timantti. Kyllä! Se on mahdollista ja kyllä, sitä tapahtuu.
Näenkin sielujeni silmissä rikkaan leskirouvan silikonien täyttämässä iltapuvussaan kertovan ystävilleen rivitimanttisormuksestaan näin: "Nämä reunimmaiset kivet ovat rakkaat ensimmäinen ja toinen aviomieheni. Keskellä oleva kookkaampi kivi on ensimmäinen anoppini. Rauha heidän muistolleen."

Kaikkien korujen hukkaan joutuminen joko omasta tai muiden tahdosta harmittaa aina silmittömästi. Rahallisen arvon tai tunnearvon vuoksi. Tai ihan muuten vaan.

Kuinka mautonta olisi kuitenkin hukata se rakkain lemmikkikoira uimahallin altaan pohjalle? Puhumattakaan siitä tunnetilasta kun aamulla huomaa edesmenneen aviomiehen hävinneen riehakkaan baari-illan aikana teille tietymättömille!